Eikö sinulla ole aikaa, energiaa ja/tai taitoja puutarhan hoitamiseen? Haluaisitko mieluummin käyttää vapaa-aikasi johonkin muuhun kuin rikkaruohojen kitkemiseen? Meidän puutarhurimme ovat palveluksessanne puutarhanhoidossa niin yksityishenkilöille kuin yrityksille, sekä julkiselle sektorille että asunto-osakeyhtiöille. Me hoidamme puutarhaanne joko kertaluonteisesti tai teidän toiveet täyttävän pitkäaikaisen hoitosopimuksen mukaan. Puutarhanhoidon laajuuden, hoitotason ja hoitosopimuksen pituuden päätätte itse.
Autamme mielellämme sekä suurissa että pienissä töissä, esimerkiksi:
- Omenapuiden ja muiden hedelmäpuiden sekä erilaisten koristepuiden leikkaaminen
- Muun muassa vaahteroiden, lehmusten ja pajujen hamlaus
- Koriste- ja marjapensaiden leikkaaminen ja nuorentaminen
- Pensasaitojen leikkaaminen
- Kukkapenkkien ja muiden istutusalueiden kitkeminen ja siistiminen
- Kuorikatteen tai muun katemateriaalin levitys
- Nurmikon leikkaaminen
- Kesäkukkien, perennojen ja muiden kasvien istuttaminen puutarhaan ja julkisiin tiloihin
- Uusien kukkapenkkien perustaminen tai jo olemassa olevien kukkapenkkien ja kasvualueiden täydentäminen
- Robottiruohonleikkureiden asentaminen
- Automaattisen kastelujärjestelmän asentaminen puutarhoihin ja kasvihuoneisiin
- Yrttien ja vihannesten istuttaminen esim. lavakauluksiin tai kasvimaalle
- Istutukset hautausmaalle
- Puutarhan ylläpitosiivous keväisin, kesäisin ja syksyisin
- Kalkitus ja lannoitus
- Kasvinsuojelu ja tuholaistorjunta
Ota yhteyttä:
Jos haluatte tilata esim omenapuiden leikkauksen tai muita pienempiä hoitotehtäviä, ottakaa yhteyttä: puh. 06 781 3200.
Jos haluatte keskustella puutarhanhoitosopimuksen laatimisesta, ottakaa yhteyttä Judit Sundiin, puh. 050 300 8059.